lauantai 30. toukokuuta 2009

Matkalaukku ja pakkaus

Lomalle ei kannata liikaa pakata matkatavaroita mukaan. Monesti ihmiset ottavat aivan turhaan liikaa tavaraa lomalle mukaan matkalaukkuun ja varsinkin käsimatkatavaroihin. Eihän siellä lentokoneen sisällä mitään tarvitse kun yleensä saa vielä ruuatkin lennon aikana. Mihin sitä kaikkea tavaraa siellä ylähyllyllä tarvitsee säilyttää. Jos miettii, että matkalaukku voi hävitä matkan aikana tai matkustaa väärään kohteeseen, niin sitä varten on matkavakuutus mukana. Se korvaa tärkeimmät hankinnat, jos laukku ei ihan heti omaan kohteeseen saavukaan. Eihän kukaan nyt ilman matkavakuutusta ole matkalle lähdössä? Se korvaa muutenkin äkkilliset sairastumiset ja vaikka sairaskuljetuksen kotiin. Koskaan ei tiedä mitä matkan aikana voi tapahtua, joten ei kannata ainakaan siitä säästää. Matkalaukkuun riittää hyvin vain tarpeelliset ja jos jotain jää puuttumaan niin eiköhän sen saa sitten matkan aikana ostettua paikallisista kaupoista. Hintakaan tuskin tulee niin kalliiksi kuin kotimaassa.

Lomalennolle

Aika mielenkiintoista, että ihmiset haluavat juurikin kesälomalla lomalle lentokoneella johonkin mahsollisimman kauas pois kotoa. Eikös juuri kesällä ole se aika kun täälläkin olisi kerrankin lämmintä ja kannattaisi nauttia Suomen kesästä. Toisaalta kesä ja varsinkaan aurinko ei ole tääll koskaan varmuudella tulossa esille, joten kyllä sen hyvin ymmärtää että jotkut haluavat lentää lomallalaan johonkin oikeasti kuumaan maahan. Onhan se ihan erilaista kun illallakin voi ulkona pitää reilusti lyhyttä paitaa ja shortseja ilman että jäätyy illan hämärtäessä. Ja onhan lomailu paljon muutakin kuin vain auriinkoa, kuten vaikka uuden kulttuurin opiskelua ja ulkomaisiin tapoihin tutustumista. Tämä varmasti antaa paremmin ymmärrystä erimaisia ihmisiä kohtaan ja ehkä kotonakin sitten ymmärtää erilaisia ja erimaista muuttaneita ihmisiä paremmin. Onneksi nykyään löytyy jotain halpoja lentoja, jolloin ei omasta lomalennosta välttämättä tule liian kallista rahallisesti. Kannattaa varmasti lukea paljon etukäteen lomakohteesta, jotta ei jää liian tuntemattomaksi oman loman matkakohde. Etukäteen hankittu tietoa on kullan arvoista itse lomalla, jos haluaa paremmin tutustua uuteen kulttuuriin ja sen nähtävyyksiin.

malmin lentokenttä

Yksi kiistellyimmistä lentokentistä ja sen säilymisestä on varmasti malmin lentokenttä. On mielenkiintoista seurata miten tämän kentän tulevaisuus muokkaantuu ja jatkuuko sen tarina myös tästä eteenpäin. Onhan se mukavaa, että on harrastelijoille olemassa mukava pikkukenttä todella lähellä tai ainakin pääkaupunkiseutulaisille lähellä. Täältä varmasti löytyy monia jotka haluavat harrastaa lentämistä ja siihen varmasti löytyy hyvä kannustin läheltä sijaitsevasta kentästä, jossa ei ole liikaa liikennettä. Aurinkoisina kesäpäivinä liikennettä kuitenkin on varmasti ruuhkaksi asti. Mielenkiintoista ajatella, että tätäkin kenttää on joskus käytetty matkustusliikenteessä ja oliskin aika mielenkiintoista joskus laskeutua ulkomailta lomalennolta tähän kentälle. Koneet eivät varmasti olisi mitään isoja, mutta jos joku tekisi lentoja lomalle sieltä, niin tuskin olisi mitkään halvat lennot kysymyksessä tässä tapauksessa. Kyllä se on massat, jotka määräävät halpojen lentojen hinnat, kun matkustajia ja maksajia on paljon.